Mitä lämmöntalteenotto tarkoittaa
Lämmöntalteenotto ilmanvaihdossa tarkoittaa, että sisätiloista poistuvan ilman lämpöä siirtyy ulkoa otettavaan ilmaan. Talvella ero voi olla selvä: huoneilma voi olla noin +21 °C, kun ulkoilma on −5 °C. Ilmavirrat kohtaavat lämmönvaihdossa, mutta niiden ei ole tarkoitus sekoittua. Näin saat sisään tulevan ilman lämpimämpänä kuin se oli ulkona. LTO:n toiminta perustuu siis lämmön siirtämiseen, ei poistoilman palauttamiseen huoneisiin.
Poistoilman lämpö
Kun ilmanvaihto poistaa käytettyä ilmaa asunnosta, se vie mukanaan sisätiloissa olevaa lämpöenergiaa. Esimerkiksi +21-asteinen poistoilma on talvipakkasella selvästi ulkoilmaa lämpimämpää. Lämmöntalteenotossa tätä lämpöenergiaa siirretään ilmanvaihtokoneessa sisään tulevaan ulkoilmaan. Poistoilma toimii siis lämmön lähteenä, vaikka sen tehtävä on poistua rakennuksesta.
Lämpö siirtyy ilmavirtojen välillä lämmönvaihdon kautta: poistoilma luovuttaa lämpöä, ja viileämpi ulkoilmavirta vastaanottaa sitä. Ilmavirtojen reitit pysyvät erillään, joten kyse ei ole siitä, että sama ilma kiertäisi huoneista takaisin sisälle. Siirrettävän lämpöenergian määrä riippuu muun muassa ilmavirtojen lämpötilaerosta; esimerkiksi +21 °C:n poistoilman ja −5 °C:n ulkoilman välillä on 26 asteen ero.
Poistoilmaa ei palauteta sellaisenaan sisätiloihin, sillä se on jo kulkenut huoneiden kautta ja kuuluu ilmanvaihdossa ulos johdettavaan ilmavirtaan. Sen sijaan rakennukseen johdetaan ulkoa otettua ilmaa, jonka lämpötilaa on nostettu lämmönsiirron avulla. Tämä ero erottaa lämmöntalteenoton ilman kierrättämisestä: poistoilman lämpöenergia siirtyy, mutta poistoilma itse ei palaa tuloilmana huoneisiin.
Tuloilman lämmittäminen
Ulkoa otettava ilma voi olla talvella huomattavasti sisäilmaa kylmempää. Kun se kulkee lämmönvaihdon läpi, poistoilmasta siirtynyt lämpö nostaa sen lämpötilaa ennen kuin ilma johdetaan huoneisiin. Tätä vaihetta voi kuvata tuloilman esilämmitykseksi: ilma lämpenee jo ennen mahdollista erillistä jälkilämmitystä. Jos ulkoilma on −5 °C ja poistoilma +21 °C, lämmönsiirtoon käytettävissä oleva lämpötilaero on 26 astetta, mutta tuloilman lopullinen lämpötila riippuu järjestelmän toiminnasta.
Jälkilämmityksen tehtävä on tarvittaessa nostaa tuloilman lämpötila asetettuun tasoon lämmönvaihdon jälkeen. Esilämmitys ja jälkilämmitys ovat eri vaiheita: ensin hyödynnetään poistoilmasta saatavaa lämpöä, ja vasta sen jälkeen lisälämpöä käytetään, jos sitä tarvitaan. Siksi jälkilämmityksen tarve vaihtelee ulkolämpötilan ja talteen saadun lämmön mukaan; pelkän ulkolämpötilan perusteella et voi päätellä tuloilman lopullista lämpötilaa.
Tuloilman olosuhteisiin vaikuttaa myös se, miten lämpimänä ilma johdetaan huoneisiin. Liian viileä tuloilma voi tuntua vedolta, jos se osuu oleskelualueelle, kun taas liian lämmin ilma voi heikentää huoneiden lämpötilojen hallintaa. Lämmöntalteenoton tehtävä on nostaa sisään tulevan ilman lämpötilaa hallitusti, ei taata tiettyä huonelämpötilaa. Huoneiden lämmitys ja ilmanvaihdon tuloilma ovat eri asioita, vaikka niiden lämpötilat vaikuttavat koettuun sisäolosuhteeseen.
LTO-järjestelmän osat
Koneellisessa ilmanvaihdossa ilmanvaihtokone, ilmakanavat ja päätelaitteet muodostavat toisiinsa kytkeytyvän kokonaisuuden. Lämmöntalteenotto ilmanvaihdossa edellyttää, että ilmavirrat kulkevat hallitusti koneen sisällä ja eri huoneisiin. Jokaisella osalla on oma tehtävänsä: lämmönsiirrin osallistuu ilmavirtojen lämmönvaihtoon, kun taas puhaltimet liikuttavat ilmaa ja suodattimet pidättävät epäpuhtauksia. Kun ymmärrät osien roolit, voit hahmottaa, miten LTO-laite vaikuttaa ilmanvaihdon toimintaan arjessa.
Lämmönsiirrin
Lämmönsiirrin on ilmanvaihtokoneen osa, jossa poisto- ja tuloilmavirtojen välillä tapahtuu lämmönvaihto. Se sijaitsee koneen sisällä ilmavirtojen reitillä: huoneista tuleva poistoilma kulkee omassa kanavassaan ja ulkoa otettava tuloilma omassaan. Ilmavirtojen erilliset reitit jatkuvat lämmönsiirtimen läpi, joten ilma ei kulje suoraan poistoilmasta tuloilmaan.
Poistoilmavirta luovuttaa lämpöenergiaa lämmönsiirtimen rakenteeseen. Tuloilmavirta kulkee saman rakenteen toista puolta pitkin ja vastaanottaa lämpöä, minkä jälkeen se jatkaa ilmanvaihtokanavia pitkin huoneisiin. Lämmönsiirrin ei itse liikuta ilmaa: puhaltimet huolehtivat ilmavirtojen kuljettamisesta koneen läpi. Tämä työnjako on olennainen osa ilmanvaihtokoneen lämmöntalteenottoa.
Lämmönsiirtimen rakenne vaihtelee konetyypin mukaan, mutta sen tehtävä pysyy samana: se muodostaa lämpöä johtavan pinnan tai rakenteen ilmavirtojen väliin. Kun ilmavirrat pidetään erillään, poistoilmassa oleva lämpö siirtyy tuloilmaan ilman, että ilmavirtojen tarvitsee sekoittua. Ilmavirtojen erottelu on tärkeää myös siksi, että poistoilma ja ulkoa otettava ilma pysyvät omilla kulkureiteillään ilmanvaihtokoneessa.
Kun tarkastelet koneen rakennetta, tunnistat lämmönsiirtimen siitä, että sekä tulo- että poistoilmareitti kulkevat sen kautta. Sen sijainti ennen tuloilman jakelua mahdollistaa lämmön siirtymisen ennen kuin ilma etenee rakennuksen huoneisiin. Lämmönsiirrin ilmanvaihdossa on siten koneen sisäinen rajapinta: se yhdistää ilmavirrat lämmön siirtymisen kannalta mutta pitää ne fyysisesti erillään.
Puhaltimet ja suodattimet
Puhaltimet saavat ilman liikkumaan rakennuksen ja ilmanvaihtokoneen välillä. Tuloilmapuhallin kuljettaa ulkoa otetun ilman koneen ja kanaviston kautta huoneisiin, ja poistoilmapuhallin vetää käytetyn ilman huoneista poistoilmareittiä pitkin ulos. Kanavien haarat ja venttiilit ohjaavat ilmavirran eri tiloihin.
Suodattimet pidättävät ilman epäpuhtauksia ilmavirran kulkiessa koneen läpi. Tuloilman suodatin käsittelee ulkoa tulevaa ilmaa ennen sen etenemistä huoneisiin; poistoilmareitillä suodatin suojaa koneen sisäosia pölyltä ja muulta irtoavalta ainekselta. Osien tehtävät näkyvät kokonaisuudessa näin:
- Tuloilmapuhallin: siirtää ulkoilman ilmanvaihtokoneesta tuloilmakanaviin ja edelleen huoneiden tuloilmaventtiileille. Sen toiminta vaikuttaa siihen, kuinka ilma jakautuu rakennuksen eri tiloihin.
- Poistoilmapuhallin: kuljettaa huoneilman poistoilmaventtiileiltä koneeseen ja sieltä ulos johtavaa kanavaa pitkin. Se ylläpitää poistoilmavirtaa keittiön, kylpyhuoneen ja muiden poistotilojen reiteillä.
- Tuloilman suodatin: pidättää ulkoa tulevan ilman hiukkasia ennen koneen ja tuloilmakanavien jälkeistä huonejakelua. Suodattimen tukkeutuminen lisää ilman kulun vastusta.
- Poistoilman suodatin: kerää poistoilmasta irtoavaa pölyä ennen sen kulkua koneen sisäosien läpi. Näin kanavasta tuleva aines ei päädy yhtä helposti koneen rakenteisiin.
- Ilmakanavat: kuljettavat tulo- ja poistoilmaa eri reittejä pitkin koneen ja huoneiden välillä. Kanavien haarat yhdistävät koneen huonekohtaisiin venttiileihin ja poistopisteisiin.
Ilmakanavien liitokset, mutkat ja haarat vaikuttavat siihen, miten ilma kulkee rakennuksessa; vuotava liitos voi hukata osan suunnitellusta ilmavirrasta. Myös suodattimen likaantuminen kasvattaa virtausvastusta, jolloin puhaltimen on toimittava suuremmalla paineella saman ilman kuljettamiseksi. Siksi puhaltimien, suodattimien ja kanaviston yhteistoiminta vaikuttaa siihen, miten tasaisesti ilma vaihtuu rakennuksen eri osissa.
Lämmönsiirtimien toimintaperiaatteita
Ilmanvaihtokoneessa lämpö siirtyy poistoilmasta tuloilmaan lämmönsiirtimen avulla, mutta siirtimen rakenne määrää, miten ilmavirrat kulkevat ja lämpö siirtyy. Tavallisimmat ratkaisut ovat levylämmönsiirrin ja pyörivä lämmönsiirrin. Levymallissa lämpö johtuu ilmavirtojen välissä olevan materiaalin läpi, kun taas pyörivässä mallissa kenno kuljettaa lämpöä pyörimällä ilmavirrasta toiseen. Rakenteiden erot vaikuttavat myös siihen, pysyvätkö tulo- ja poistoilma erillään lämmönvaihdon aikana. Kun tunnistat toimintaperiaatteet, voit arvioida, millainen LTO-laite sopii rakennuksen ilmanvaihtoon.
Levylämmönsiirrin
Levylämmönsiirtimessä ohuet levyt muodostavat rinnakkaisia kanavia, joissa tulo- ja poistoilma kulkevat vierekkäin. Ilmavirrat eivät normaalissa toiminnassa sekoitu toisiinsa, vaan niiden välissä oleva levy erottaa ne. Poistoilman lämpö johtuu levyn läpi viileämpään tuloilmavirtaan. Kanavien reititys voi olla ristivirta- tai vastavirtaperiaatteinen, mutta kummassakin lämpö siirtyy ilmasta levyyn ja levystä toiseen ilmavirtaan.
Esimerkiksi ulkoilman ollessa −5 °C ja poistoilman 21 °C levyn toisella puolella kulkee kylmää tuloilmaa ja toisella lämmintä poistoilmaa. Lämpötilaero saa aikaan lämmön siirtymisen, mutta näistä lähtölämpötiloista ei voi päätellä tuloilman tarkkaa lämpötilaa: siihen vaikuttavat muun muassa ilmavirtojen määrä ja siirtimen rakenne. Levymallissa ei ole pyörivää kennoa, joten lämmön siirtyminen perustuu paikallaan olevien pintojen läpi johtumiseen.
| Vertailukohta | Levylämmönsiirrin | Pyörivä lämmönsiirrin |
|---|---|---|
| Ilmavirrat, esimerkki 21 °C ja −5 °C | 21 °C:n poistoilma ja −5 °C:n tuloilma kulkevat omissa kanavissaan. | 21 °C:n poistoilma ja −5 °C:n tuloilma kulkevat kennon eri sektoreissa. |
| Ilmavirtojen erottelu | Levyt erottavat vierekkäiset kanavat lämmönvaihdon aikana. | Pyörivä kenno käy vuorotellen poisto- ja tuloilmavirrassa. |
| Lämmön siirtymistapa | Lämpö johtuu levyn läpi ilmavirrasta toiseen. | Kenno sitoo lämpöä poistoilmassa ja luovuttaa sitä tuloilmassa. |
| Liikkuva rakenne | Levypaketti pysyy paikallaan. | Kenno pyörii ilmavirtojen välissä. |
Levyrakenne on siis selkeästi erotteleva ratkaisu: kumpikin ilmavirta pysyy omassa kanavassaan ja lämpö ylittää kanavien välisen levyn. Pyörivässä ratkaisussa lämpöä kuljettava kennomateriaali puolestaan siirtyy ilmavirrasta toiseen. Vertailussa olennaista ei ole vain se, kuinka lämpö siirtyy, vaan myös se, kulkeeko sama kennopinta vuorotellen molemmissa ilmavirroissa.
Pyörivä lämmönsiirrin
Pyörivässä lämmönsiirtimessä kennomainen roottori asettuu tulo- ja poistoilmavirran väliin. Poistoilma kulkee kennon yhden osan läpi ja lämmittää sen kanavapintoja. Roottorin pyöriessä lämmenneet pinnat siirtyvät tuloilmavirran puolelle, jossa ne luovuttavat lämpöä viileämpään ilmaan. Pyörimisliike jatkuu, joten sama kennon alue käy vuorotellen poisto- ja tuloilmassa.
Kun poistoilma on esimerkiksi 21 °C ja ulkoilma −5 °C, roottori ottaa lämpöä lämpimämmästä virtauksesta ja siirtää sitä tuloilmaan. Tuloilman lämpötila nousee ja poistoilman lämpötila laskee, mutta tulos riippuu ilmavirroista ja siirtimen olosuhteista. Pyörivä kenno ei siirrä lämpöä pelkästään johtumalla levyn läpi: kennomateriaali itse kuljettaa lämpöä liikkuessaan virtauksesta toiseen.
Ilmavirtojen erottelu on erilainen kuin levymallissa. Levylämmönsiirtimessä erilliset kanavat pysyvät paikoillaan, kun taas roottorin kennokanavat kulkevat pyörimisen mukana vuorotellen poisto- ja tuloilman alueella. Kotelon tiivistykset ja mahdollinen huuhtelusektori voivat rajoittaa poistoilman kulkeutumista tuloilman puolelle, mutta pyörivän rakenteen periaate ei ole sama kuin täysin paikallaan olevien, ilmavirrat erottavien levyjen.
Pyörivässä kennossa myös kosteutta voi siirtyä ilmasta toiseen, jos kennon materiaali ja pintakäsittely mahdollistavat sen. Tämä erottaa sen tavallisesta levypinnasta, jonka kautta siirtyy ensisijaisesti lämpöä, mutta ominaisuus vaihtelee rakenteen mukaan. Yleisellä tasolla levymalli siirtää lämpöä väliseinän läpi, kun taas pyörivä malli ottaa sitä talteen kennoon ja kuljettaa kennoa pyörittämällä lämpimältä puolelta viileälle puolelle.
LTO:n hyötyihin ja rajoihin vaikuttavat tekijät
Lämmöntalteenotto ilmanvaihdossa toimii suunnitellusti vain, kun laite ja ilmavirrat ovat kunnossa. Huollon laiminlyönti tai väärät säädöt voivat heikentää lämmönsiirtoa ja kasvattaa puhaltimien sähkönkulutusta. LTO:n vuosihyötysuhde kuvaa järjestelmän toimintaa pidemmällä ajalla, mutta se ei yksin kerro rakennuksen toteutuvasta säästöstä. Todellinen energiansäästö riippuu myös käytöstä, lämmityksestä ja rakennuksen ominaisuuksista.
Järjestelmän kunto
Ilmanvaihtokoneen osien kunto vaikuttaa siihen, kuinka hyvin poistoilmasta saatu lämpö siirtyy tuloilmaan ja paljonko järjestelmä kuluttaa sähköä. Tarkastuksissa kannattaa huomioida suodattimien lisäksi lämmönsiirrin, puhaltimet, tiivisteet ja automatiikan toiminta.
Säännöllinen lämmönsiirtimen huolto auttaa pitämään lämmönvaihdon esteettömänä. Huollon tarve ja toteutustapa määräytyvät laitteen ohjeiden, käyttöympäristön ja havaittavan likaantumisen mukaan.
- Tarkista suodattimet valmistajan ilmoittamin välein; pöly ja muu kertymä lisäävät virtausvastusta ja voivat pienentää ilmanvaihtokoneen ilmamääriä.
- Vaihda suodattimet laitteen käyttöohjeen mukaisesti ja käytä siihen sopivaa suodatintyyppiä, jotta suodatus ja ilmankulku vastaavat suunniteltua.
- Poista lämmönsiirtimestä lika käyttöohjeen sallimalla tavalla; pintaan kertynyt pöly tai rasva heikentää lämmön siirtymistä ilmavirrasta toiseen.
- Kuuntele puhaltimien käyntiä ja seuraa hälytyksiä; poikkeava ääni, pysähtyminen tai toistuva vikailmoitus voi kertoa huoltoa vaativasta viasta.
- Varmista, että ohjaus ja lämpötila-anturit reagoivat käyttötilanteisiin; virheellinen mittaus voi ohjata laitteen toimintaa tarpeettomasti tai väärään suuntaan.
- Pidä huoltokirjassa kirjaa vaihdoista, puhdistuksista ja vioista; päivämäärät auttavat tunnistamaan toistuvat ongelmat ja arvioimaan muutosten vaikutusta.
Puhdas suodatin ei yksin takaa hyvää lämmöntalteenottoa, jos lämmönsiirrin on vaurioitunut tai puhallin ei yllä tarvittavaan ilmamäärään. Vastaavasti toimiva laite voi menettää hyötyään, jos lika kasvattaa vastusta ja puhaltimet joutuvat työskentelemään enemmän.
Järjestelmään liitetty säästöpotentiaali on arvio siitä, mitä poistoilman lämpöenergian hyödyntäminen voi mahdollistaa. Se ei ole lupaus tietystä energiansäästöstä: toteutumaan vaikuttavat muun muassa lähtötilanne, sää, rakennuksen lämmitystapa, käyttöajat ja huollon taso. Oman kulutuksen muutosta voi arvioida vertaamalla mitattua energiankäyttöä vastaavissa olosuhteissa, ei pelkän laitteen nimellisarvon perusteella.
Ilmavirtojen säätö
Tulo- ja poistoilmavirtojen tasapaino vaikuttaa sekä lämmönsiirtimen toimintaan että rakennuksen ilmanvaihtoon. Suunniteltu ilmamäärä varmistaa, että huoneisiin tulee riittävästi ulkoilmaa ja käytetyistä tiloista poistuu ilmaa hallitusti. Ilmavirtojen ei kuitenkaan pidä olettaa olevan kaikissa rakennuksissa täsmälleen yhtä suuret: säätö tehdään suunnitelman ja käyttötarkoituksen mukaan.
Jos poistoilmavirta poikkeaa tuloilmavirrasta, paine-erot voivat muuttua. Liian suuri poisto voi lisätä korvausilman virtaamista rakenteiden vuotokohdista, kun taas liian suuri tulo voi työntää ilmaa ulos epätoivottuja reittejä pitkin. Kumpikin tilanne voi heikentää hallittua ilmanvaihtoa ja muuttaa lämmöntalteenoton lähtöolosuhteita.
Säätö perustuu ilmamäärien mittaamiseen päätelaitteista, ei pelkästään koneen asetusten tarkistamiseen. Kanaviston mutkat, likaisuus, tukokset, vaurioituneet liitokset ja väärin säädetyt venttiilit muuttavat virtausvastusta. Siksi koneelta lähtevä ilmavirta ei yksin kerro, kuinka paljon ilmaa kulkee yksittäiseen huoneeseen.
Kun ilmamäärät poikkeavat suunnitelluista, lämmönsiirtimen läpi kulkevien ilmavirtojen suhde muuttuu. Tämä voi vähentää tuloilman lämpenemistä ja vaikuttaa myös puhaltimien sähkönkulutukseen. Oikein tehty tasapainotus yhdistää koneen asetukset, kanaviston kunnon ja huonekohtaisten päätelaitteiden säädöt.
Käyttötilanne vaikuttaa tulokseen: tehostus, poissaolotila ja normaalikäyttö voivat käyttää eri ilmamääriä. Jos ohjaus vaihtaa tilaa mutta venttiilit tai automatiikka eivät toimi oikein, mitattu toiminta ei vastaa suunnittelua. Säätö kannattaa tarkistaa myös muutosten jälkeen, kuten kanaviston remontin tai ilmanvaihtokoneen vaihdon yhteydessä.
Käytännössä toimivin ratkaisu on mitata ja säätää ilmavirrat rakennuksen suunnitelmien sekä todellisen käyttötavan perusteella. Näin ilmanvaihto pysyy hallittuna ja lämmönsiirrin saa suunnitellut toimintaolosuhteet; pelkkä suurempi puhallinnopeus ei korjaa kanaviston tai päätelaitteiden virheitä.
Yleisiä käsityksiä LTO:sta
Lämmöntalteenotto ilmanvaihdossa herättää usein kaksi kysymystä: mistä tuloilman lämpö tulee ja voiko LTO korvata rakennuksen lämmityksen. Ero on tärkeä, kun arvioit ilmanvaihtokoneen tehtävää osana kodin lämmitystä. LTO siirtää energiaa ilmavirtojen välillä, kun taas lämmitysjärjestelmä tuottaa tai tuo rakennukseen lämpöä erillisellä energialähteellä. Rakennuksen lämpötaseeseen vaikuttavat myös vaipan, ikkunoiden ja ilmanvaihdon kautta poistuva lämpö. Seuraavaksi tarkastellaan, mitä nämä erot tarkoittavat käytännössä.
LTO ei tuota lämpöä
LTO:n toiminta perustuu poistoilmassa olevan lämpöenergian siirtämiseen tuloilmaan. Lämmönsiirrin ei itsenäisesti luo energiaa, vaan ottaa talteen osan lämmöstä, joka on jo ollut sisäilmassa. Esimerkiksi lämmitetystä huoneesta poistuva ilma voi luovuttaa lämpöä ulkoa tulevalle ilmalle ennen kuin se johdetaan ulos. Tuloilma lämpenee, mutta lämpeneminen ei tarkoita, että LTO olisi erillinen lämmönlähde.
Lämmön talteenotto on siksi eri asia kuin lämpöpumpun, sähkövastuksen tai vesikiertoisen lämmityspatterin tuottama lämpö. Jos ulkoilma on pakkasella, talteen siirtyvä energia voi esilämmittää sitä, mutta siirrin ei lisää järjestelmään lämpöä ilman lämpötilaeroa ja poistoilman mukana kulkevaa energiaa. Esimerkiksi 21-asteisesta huoneilmasta voidaan siirtää lämpöä kylmään tuloilmaan, mutta LTO ei itsessään ylläpidä huoneen 21 asteen lämpötilaa.
Joissakin ilmanvaihtokoneissa on lisäksi jälkilämmityspatteri, joka lämmittää tuloilmaa sähköllä tai rakennuksen lämmitysverkoston vedellä. Se on LTO:sta erillinen lämmityskomponentti: sen lämpö syntyy käytetystä sähköstä tai lämpöverkosta, ei lämmönsiirtimestä. Kun erotat nämä tehtävät toisistaan, et sekoita talteen otettua lämpöä uuteen lämmöntuotantoon.
LTO ei poista muun lämmityksen tarvetta
Ilmanvaihdon lämmöntalteenotto pienentää ilmanvaihdon mukana poistuvan lämmön määrää, mutta rakennuksen lämmitystarve muodostuu myös muista lämpöhäviöistä. Lämpöä siirtyy ulos ulkoseinien, katon, alapohjan, ikkunoiden ja ovien kautta, ja vuotoilmavirrat voivat lisätä häviötä. LTO käsittelee ilmanvaihtokoneen ilmavirtoja; se ei lämmitä seinäpintoja eikä korvaa rakennuksen lämmitysjärjestelmää näiden häviöiden kattamisessa.
Esimerkiksi talvipäivänä ulkoilman lämpötila voi olla selvästi sisälämpötilaa alempi, ja rakennus menettää lämpöä useaa reittiä yhtä aikaa. Vaikka tuloilma saa osan poistoilman lämpöenergiasta, talteen otettu määrä ei välttämättä vastaa samanaikaista kokonaislämpöhäviötä. Tilojen tavoitelämpötilan ylläpito edellyttää tällöin esimerkiksi pattereita, lattialämmitystä tai muuta rakennuksessa käytössä olevaa lämmitystä.
Lämmitysjärjestelmän tehtävänä on tuoda tarvittava lisälämpö rakennuksen tiloihin silloin, kun LTO:n siirtämä energia ja sisäiset lämpökuormat eivät riitä kattamaan häviöitä. LTO voi vähentää ilmanvaihdon lämmityskustannusten muodostumiseen vaikuttavaa lisälämmityksen tarvetta, mutta vaikutus riippuu rakennuksen lämpöhäviöistä ja käyttötilanteesta. Käytännössä ilmanvaihto ja lämmitys täydentävät toisiaan: LTO ottaa talteen osan poistoilman lämmöstä, ja varsinainen lämmitysjärjestelmä vastaa jäljelle jäävästä lämpötarpeesta.